Sähkön vaikutus sydämen toimintaan selvitettiin 1800-luvulla, kun John McWilliam huomasi kuolemaa edeltävän sydänlihaksen värinän eli "fibrillaation". Tutkimuksissa osoitettiin, että koiran sydämeen kohdistettu sähköisku aiheutti kammioiden fibrillaation eli kammiovärinän, ja uusi sähköisku palautti sydämen normaaliin rytmiin eli "defibrilloi" sydänlihaksen. Pian huomattiin defibrillaation onnistuvan suoraan sydämen pintaan annetun iskun lisäksi myös rintakehän seinämän läpi. Ensimmäisen ihmisellä onnistuneen avoimen defibrillaation teki Claude Beck vuonna 1947, ja ensimmäisen rintakehän päältä suoritetun defibrillaation Paul Zoll vuonna 1955. Tasavirta osoitettiin defibrillaattoreissa aiemmin käytettyä vaihtovirtaa paremmaksi vuonna 1962, ja ensimmäinen kannettava defibrillaattori kehitettiin vuonna 1979.[8]